Palokunnan historiaa

Hattulassa vapaapalokunta-aate voimistui ja levisi 1900 –luvun alussa, kun pitäjäläiset olivat huolestuneita pitäjän asuintaajamien paloturvallisuudesta. Palonaraksi tiedettiin myös Mierolan vuonna 1904 valmistunut puurakenteinen silta.

Palokunta-aatetta lähti aktiivisesti viemään kuntakokouksen esimies Julian Roos. Lehti-ilmoituksella hän sai kutsutuksi koolle sunnuntaina 30. lokakuuta aatteesta innostuneita pitäjäläisiä; miehiä ja nuorukaisia. Yksimielisesti kokous päätti tehdä totta hyvästä asiasta.

Tuoreessa muistissa kaikilla oli muistutus tulen voimasta, sillä juuri edellisenä tiistaina olivat tulipalossa tuhoutuneet Vesunnan kartanon riihet ja kolme suurta rehulatoa.

Perustamiskokouksessa jäseniksi kirjoittautui kuutisenkymmentä miestä. Sääntöjä yhdistykselle valtuutettiin laatimaan kolmimiehinen komitea: kamreeri Juhani Roos, maanviljelijä Akseli Mikkola ja varatuomari Leonard Idestam, joka oli Hämeenlinnan VPK:n sammutuspäällikkö.

Hattulassa vapaapalokunnan toiminta käynnistyi vuonna 1904, kun kuvernööri Aleksander Papkoff joulukuun 20. päivänä vahvisti pitäjän VPK:lle säännöt todeten, että niissä ei ollut mitään lain vastaista.

Niinpä jo helmikuun 16. seuraavana vuonna Hämetär-lehti uutisoi:

"Viime sunnuntaina se sitten perustettiin lopullisesti, Hattulan vapaapalokunta."

Hämettären mukaan perustavaan kokoukseen oli väkeä saapunut runsaasti, oikein kosolta monesta kylästä. Kyllä huomasi, että tämä on asia, jota harrastetaan aivan yleisesti.

Kokouksessa puhetta johtamaan valittiin herra Juhani Roos, joka luki aluksi osia kuvernöörin vahvistamista säännöistä. Sitten toimitettiin vaalit. Kun ei Hattulasta ollut yhtään palokunnan asioihin täysin perehtynyttä miestä, päätettiin pyytää ohjausta varatuomari L. Idestamilta joka sitä varten aluksi valittiin palokunnan päälliköksi. Varakunnanpäälliköksi valittiin suntio Tobias Niittynen.

 Neljä komppaniaa

Saman tien päätettiin perustaa seuraavat neljä komppaniaa; Rahkoilan, Mierolan, Katinalan ja Tenhiälän komppaniat. Muistitietojen mukaan näissä sijaitsivat myös Hattulan ensimmäiset palokopit. Kylien jo olemassa oleva palokalusto varustettiin kunkin palopiirin numerolla.

Hattulassa komppanioiden päälliköiksi tulivat valituiksi: Rahkoilaan rakennusmestari K. Mäntyvuori ja tilallinen Valfrid Jaakkola, Mierolaan räätäli K. Ahlbom ja kauppa-apulainen E. Saarinen, Katinalaan tilalliset Edvard Kauppi ja Aatu (Juho) Kausta, Tenhiälään tilallinen Kalle Jimala (Innala) ja J.U. (J.A.) Erikson.

Rahastonhoitajiksi valittiin talollinen Jalmari Lotti ja kirjuriksi kauppa-apulainen Kaarlo Melander.

Koska muutamissa kylissä oli jo ennen VPK:n perustamista jonkin verran palokalustoa, komppanioihin perustettiin myös omia korjausosastoja. Ainakin Mierolassa oli jo palokuntatoiminnan alusta lähtien oma korjauskomppania kalustoineen.

Vielä samana vuonna kuvernööri Aleksander Papkoff vahvisti komitean laatimat säännöt.

Komppanioiden päälliköiden tehtäväksi oli määritelty vastata komppanian toiminnasta, kuten pitää kirjaa kalustosta ja miehistöstä, sekä kerätä jäsenmaksut jotka alkuun olivat kolmen markan suuruiset.

Vielä samana vuonna 1905 perustettiin myös Merven, Nihattulan ja Kosken komppaniat, vuonna 1907 Ihalemmen komppania.

Kosken ja Katinalan komppaniat Hattulassa lopetettiin toiminnan vähäisyyden vuoksi  1910.

Jo toimintansa toisena vuonna VPK otti osaa Yleiseen Palokuntakokoukseen Oulussa. Hämeenlinnan VPK:n aloitteesta kyseisessä kokouksessa perustettiin muun muassa Suomen Yleinen Palokuntaliitto.

Jäseneksi liittoon Hattulan VPK liittyi vasta 1948, mutta osallistui ennen sitä usein yhteisiin kokouksiin.

VPK:n asematilat

Palokunnassa oli jo 1906 valittu rakennustoimikunta tehtävänään  hankkia palotalolle tonttipaikka, piirustukset ja kustannusarvio. Palokunnan toiveissa oli rakennus kirkon läheisyydessä.

​Toimikunta ei onnistunut etenemään tehtävässään, vaikka rakentamista silmällä pitäen perustettiin oma rakennusrahastonsa.

Omaa paloasemaa VPK:ssa suunniteltiin jälleen 1930 –luvulla.

Kun suunnitelmat lykkääntyivät sodan takia, palokunta kuivatteli letkuja talvisaikaan ainakin meijerillä ja sahalla. Hankittu moottoriruisku sai suojaa kylmänä vuodenaikana sitä varten vuokratussa huoneessa.

Vielä sodan jälkeenkin hattulalaisten hanke kalustohuoneesta lykkääntyi, kun kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö rakennustarvikepulaan vedoten kielsi 1946 kuivaustornien ja paloasemien rakentamisen toistaiseksi.

Paloautonsa Hattulan VPK:n sai lämpimiin tiloihin kunnan omistukseensa hankkimassa sahan kiinteistössä. Osittain palokunta oli myös kylien palokoppien varassa.

Lopulta, vuonna 1955 palokuntalaisille valmistui ajanmukainen paloasema letkutorneineen.